Pelonlietsonnan retoriikka on monissa vaaleissa käytetty keino, joka perustuu pelon ja epävarmuuden
lietsomiseen. Käsillä olevissa alue- ja kuntavaaleissa politiikka seuraa joillakin tahoilla samaa kaavaa: ensin
rakennetaan uhkakuva, jossa asia esitetään kriisissä olevana. Tämän jälkeen syyllistetään toisia toimijoita,
niin valtakunnan päätöksenteossa kuin aiemmissa paikallisissa ratkaisuissakin, vaikka usein ne, jotka
kritisoivat, ovat itse olleet mukana merkittävässä roolissa päätöksenteossa viime vuosina. Lopuksi vedotaan
tunteisiin dramaattisilla iskulauseilla ja uhkakuvilla, mutta kokonaiskonkreettisia toimintasuunnitelmia ei
esitetä. Tällainen retoriikka tukahduttaa järkiperäisen keskustelun ja ohjaa huomion tunteisiin, mikä
hämärtää todellisia ratkaisuja.
Pelonlietsonnan logiikka perustuu muutosvastarinnan hyväksikäyttöön. Päätöksentekijöiden jääminen
menneisyyteen estää kehityksen ja vision syntymisen. Kun päätöstentekijät keskittyvät menneisyyteen
eivätkä uskalla tarttua uusiin mahdollisuuksiin, pysyy kehitys paikallaan. Tämä johtaa siihen, että
tulevaisuuden ajatukset jäävät ylätason retoriikaksi ilman toteutuskelpoisuutta, vaikka konkreettisia
toimenpiteitä tarvittaisiin selkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
On tärkeää ymmärtää, että alue- ja kuntavaaleissa päätetään eri asioista, jotka eroavat myös valtakunnan
laajoista linjauksista. Aluevaltuustot huolehtivat päätöksenteollaan sosiaali- ja terveyspalveluista sekä
pelastustoimesta, kun taas kuntapäättäjät vastaavat omalta osaltaan koulutuksesta, kaavoituksesta,
kulttuuripalveluista ja muista paikallisista tarpeista, jotka vaikuttavat asukkaiden sekä yritysten
elinvoimaisuuteen.
Vaikka jotkin poliittiset ryhmät ja poliitikot saattavat käyttää pelonlietsonnan keinoja, on vaadittavaa, että
esitetyt ratkaisut ovat konkreettisia, realistisia ja resurssien mukaisia. Lisäksi pelon manipulointi estää
rakentavan ja avoimen keskustelun. Äänestäjien tulisi kriittisesti arvioida, miten sekä mitä
kokonaiskonkreettisia ehdotuksia esitetään, ja erottaa faktoihin perustuvat suunnitelmat pelkästä
tunnevaikuttamisesta. Samalla tiedostaen, että tunne mielellään haluaisi voittaa aina järjen.
Kun vaalikeskustelussa painotetaan selkeitä, toteuttamiskelpoisia kokonaiskonkreettisia tavoitteita ja
realistisia toimintasuunnitelmia, voidaan välttää turhat ristiriidat ja edistää yhteistä etua. Tällainen
lähestymistapa varmistaa, että päätöksenteko perustuu totuudenmukaisuuteen, eikä pelon herättelyyn, ja
se luo edellytykset tehokkaalle muutokselle niin paikallisella kuin alueellisellakin tasolla.
Yhteenvetona voidaan todeta, että pelonlietsonnan kaava on tunnistettavissa kolmella keskeisellä
elementillä: uhkakuva, syyllistäminen ja tunnepohjainen viestintä ilman kokonaiskonkreettisia ratkaisuja.
Vaalien alla onkin tärkeää, että äänestäjät eivät anna pelon ohjata ajatuksiaan, vaan vaativat tarkkaa ja
faktaperustaista analyysiä, jotta poliittinen keskustelu pysyy rehellisenä ja ratkaisukeskeisenä.