Nykyisellään perheen käsite on muuttunut ja perheemme ovat yhä monimuotoisempia. Meidän tulisi arvostaa perheitämme enemmän, antaa aikaa ja vaalia omaa ”laumaamme” kaiken ikäisten kesken. Lapset ja vanhukset tarvitsevat aikaa ja läsnäoloa. Perheissä lapset oppivat käytösmallit, normit ja moraalin. Vastaavasti meidän tulisi antaa vanhuksille heidän ansaitsemansa arvostus. Heissä on viisaus ja elämänkokemus, jota meidän tulisi kuunnella ja ehkä itsekin oppia siitä jotain. Perheissä siis nivoutuu koko elämänkaari: kasvavat jälkeläisemme eli tulevaisuuden tekijät, yhteiskuntaa nyt pyörittävät työikäiset sekä viisautta täynnä olevat vanhukset. Näin ollen perheet ovat yksi yhteiskuntamme perusyksiköistä, joita tulee tukea kaikin mahdollisin keinoin. Kaupunkina ja kuntana meidän on taattava kaikille perheille hyvä palvelutaso eri elämänvaiheisiin kuntalaisten tarpeet huomioiden. Leikatessamme perheiltä, nakerramme yhteiskuntamme kivijalkaa. Toivoisinkin valtakunnan tasolla päätöksiä tekevien avaavan syitä, miksi näitä leikkauksia kohdennetaan näin voimakkaasti perheisiin. Itse en tue nykyhallituksen harjoittamaa perheisiin kohdistuvaa leikkauspolitiikkaa.
Lapsiperheille tärkeitä palveluita ovat äitiys- ja lastenneuvolat. Näissä molemmissa täytyy olla riittävät resurssit. Nykyisellään neuvoloissa syntyy lyhyitä hoitosuhteita, jolloin mm. varhainen auttaminen haastavissa tilanteissa kärsii. Varhainen perhetyö on tukea, neuvontaa ja ohjausta lapsiperheille arjen haasteisiin vanhemmuuden, parisuhteen ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. Ennaltaehkäisevään perhetyöhön tulisikin satsata nykyistä enemmän resursseja, sillä yhteiskunta estää myöhempien ongelmien kasvamisen.
Lapsiperheille on taattava hyvä päivähoidon saatavuus. Se, onko palveluntuottajana yksityinen vai julkinen, on sinällään merkityksetöntä. Meidän on kuntana tiedettävä, minkälaista palvelua haluamme. Sisällön ja laadun on oltava kunnossa. Yksityistä ja julkista puolta ei pidä asettaa vastakkain vaan nähdä kilpailun tuomat edut. Kilpailu pitää virkeänä ja vaatii tarvittaessa uudistamaan omaa toimintatapaa. Kunnan tarjoama palveluseteli on päivähoidossa yksi hyvä asia, jolloin perhe saa päättää, mikä on juuri heidän perheelle hyvä ratkaisu.
Perhepäivähoitajille nostan hattua. He tekevät tärkeää kasvatustyötä suurella sydämellä, kuten kaikki lastenhoidon parissa työskentelevät ihmiset. Heidän tarjoama kodinomainen hoitomuoto on tärkeä varsinkin alle kolme vuotiaiden taaperoiden päivähoidon toteutuksessa. Perhepäivähoidon etuja ovat pieni ryhmäkoko, pysyvä hoitosuhde, yksilöllinen hoiva ja huomio, lapsen tarpeista lähtevä perushoito sekä rauhallinen ja kodinomainen ympäristö. Päivähoidossa toteutetaan kasvatuskumppanuutta yhdessä lapsen vanhempien kanssa.
Omat lapseni olivat aikanaan montessoripäiväkodissa, jonka yksi keskeisimmistä kasvatustavoitteista on lapsen itsenäistymiskehityksen tukeminen. Montessoripedagogiikan kansainvälinen tunnuslause on: ”Auta minua tekemään itse”. Koin isänä tämän olleen lapsilleni erittäin hyvä kasvualusta, joka antaa jokaiselle yksilölle aikaa kehittyä omassa tahdissaan. Iisalmessa meillä on yksi varsinainen montessoripäiväkoti, mutta kyseistä pedagogiikkaa olen huomannut toteutettavan mahdollisuuksien mukaan muissakin päivähoidonyksiköissä.
Lapsi oppii niin kodissa kuin päivähoidossa perustaitoja kuten käyttäytymistä, ryhmässä toimimista sekä sosiaalisia taitoja. Kouluun siirryttäessä näitä taitoja yhä opitaan ja harjoitetaan. Kaikilla nämä perustaidot eivät syystä tai toisesta ole hallussa. Koulumaailmassa tämä sotkee paletin välittömästi. Ryhmäkokojen ollessa liian suuret ja opettajien keinot vähäiset, kärsivät luokassa kaikki. Joillakin olisi halu ja kyky opetella uusia, opetettavia asioita, toisten vielä opetellessa käyttäytymistä. Tämä häiritsee opetustyötä ja opettajan ajankäyttöä. Koulujen resurssit on leikattu liian pieniksi, josta kärsivät niin opettajat kuin oppilaat. Liian isot ryhmäkoot eivät yksinkertaisesti toimi! Suomalainen kouluihmeemme on ajautumassa alas ja tutkimusten mukaan erityisesti poikien oppimistulokset kansainvälisissä tutkimuksissa ovat heikentyneet. Suomalainen koulusysteemi onkin todennäköisesti jonkinlaisessa murrosvaiheessa, jossa osoittautuu tuleva suunta; meneekö koulusysteemimme jatkossakin alaspäin vai pääseekö se uuteen nousuun. Jotta peruskoulumme pystyy nousemaan, vaatii se niin valtakunnan- kuin kuntatason poliitikoilta kriittistä ajattelua sekä nykyisen toiminnan ja ideologian uudistamista. Seuraavassa blogissani käsittelen laajemmin koulutusta.
Elämän kaaren toisessa päässä olevat vanhukset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden. Yhteiskunnan tulee taata vanhuksille laadukas vanhustenhoito. Vanhustenhoidon tila kertoo yhteiskunnasta ja sen arvoista; miten me kohtelemme omiamme? Arvokkaan vanhuuden saavuttamisessa vastuu on myös perheillä. Me emme saa unohtaa vanhenevia isejämme ja äitejämme. He ovat aikanaan tehneet niin perheille kuin yhteiskunnalle paljon hyvää. He ansaitsevat kunnioitusta, mutta myös läsnäoloa ja aikaa. Työskennellessäni aiemmin terveydenhuoltoalalla näin usein omaisia, jotka vierailivat vanhainkodissa kerran vuoteen jouluna vain muutaman hetken ajan. Onko todella niin, ettei meillä ole aikaa omaisille sen enempää? Hyvä ja yksinkertainen kysymys on, milloin viimeksi sinä olet ollut kontaktissa tai autoit omia vanhempiasi?
”On helpompi rakentaa vahvoja lapsia, kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.”
— Frederick Douglass (1818-1895)