Ollaanko onnellisia? – Kari Riihola

Kari Riihola

Ollaanko onnellisia?

Kirjoitettu: 20.12.2021 19:08

Milloin sinä olet viimeksi sanonut jollekin toiselle rakastavasi häntä tai että hän on sinulle tärkeä? Milloin viimeksi olet osoittanut välittäväsi toisesta ihmisestä?

Pystyisitkö joskus olemaan kokonaisen päivän positiivinen ja rakastava? On aina helppoa kritisoida ja suututtaa toinen, mutta pystyisitkö olemaan koko päivän huomaavainen ja kohtelias?

Onnellisuus on nykymaailmassa yhä vain harvinaisempaa. Sitä me ihmiset kaipaamme, mutta kun katsomme ja mietimme omaa toimintaamme, löydämme siitä helposti korjattavaa.

Toistemme kannustaminen ja toisista välittäminen ovat nykyisin työelämässä liian harvinaista. Se vaikuttaa kaikkeen, jopa päätöksentekoon yhteisistä asioista.

Luin äskettäin kirjaa, jossa sanottiin, että älä kävele edelläni, sillä en ehkä seuraa. Älä myöskään kävele takanani, sillä en ehkä johda. Mutta kävele rinnallani, edetään yhdessä.

Tuon ajatuksen mukaan meidän olisi helppo elää ihmisenä, työkaverina ja päätöksentekijänä.

Kouluverkko on mielestäni liian tiheä Iisalmen pohjoispäässä lähes kaikilla mittareilla mitattuna ja sen toteuttaminenkin näyttää vääjäämättömältä. Tarvitsemme silti myös vielä Kulttuurikeskuksen remontin ja uuden jäähallinkin vanhan jäädessä harjoitusjäähalliksi. Lisäksi tarvitsemme monia muitakin asioita, kuten olemme investointiohjelmaan demokraattisesti päättäneet. Unohtamatta tarpeellista ja rakennusvaiheessa jo olevaa Uimahallia.

Vuosien 2021-2023 investointiohjelman loppusumma oli kaikkiaan lähes 60 miljoonaa euroa vuosi sitten, kun se hyväksyttiin. Se on ennätyksellisen korkea.

Jotta tuosta historiallisen suuresta investointikuormasta päästään kunnialla läpi, tarvitaan yhteistyötä ja yhteistä näkemystä. Olisi tarpeen kulkea rinnakkain ja yhdessä.

Menneiltä vuosilta olemme liian usein oppineet, että investointiohjelmassa joku maksaa kolme, talousarviossa viisi ja lopullinen hintalappu on ollut seitsemän. Alustavat arviot eivät ole pitäneet.

Voi siis perustellusti kysyä, pitääkö vuosi sitten hyväksytyn investointiohjelman kustannukset paikkansa – onko loppusumma lähes 60 miljoonaa vai nouseeko se kenties vielä korkeammaksi. Veikkaapa, että nousee. Kustannusten nousuun on monia syitä ja osa niistä on päätöksentekomme ulkopuolella.

Kun kotona lapset pyytävät rahaa uuteen padiin tai tietokoneeseen, vastuulliset vanhemmat sanovat, että rahat on varattu tämän kuun kaikille tarkoitettuun ruokaan. Emme siis voi ostaa vain padiä tai tietokonetta nyt sinun käyttöösi.

Kun Iisalmessa haluamme jotain, mitä meillä on tapana tehdä? Onko meillä tapana laittaa hankintoja tärkeys- ja tarvejärjestetykseen niin että esim. palvelun käyttäjien kokonaismäärä huomioidaan, vaikka se ehkä kipeää tekeekin?

En ole aina varma, kuka kulkee edellä ja kuka seuraa, mutta harmittavan vähän me päätöksentekijät kuljemme yhdessä rinnakkain.

Voisimme olla onnellisempia, jos kulkisimme yhdessä ja kannustaisimme toisiamme. Voisimme olla onnellisempia, jos arvostaisimme toisiamme nykyistä enemmän jokaisen vahvuuksia hyödyntäen.

Ja kun olisimme onnellisempia, voisimme tehdä yhteistyössä päätöksiä, joiden ansiosta myös tulevilla sukupolvilla asiat ja olosuhteet olisivat yhtä hyvin kuin meillä.