Lahjakkuus ja yksilöksi kasvaminen
Mitä on lahjakkuus? Gardnerin teorian mukaan yksilön yleislahjakkuus koostuu seitsemästä eri lahjakkuuden lajista, joita ovat matemaattis-looginen, kielellinen, musiikillinen, liikunnallinen, avaruudellinen ja visuaalinen lahjakkuus sekä intrapsyykkinen ja interpsyykkinen lahjakkuus. Yhdeksi lahjakkuuden lajiksi luetaan myöskin kahdeksas lahjakkuuden muoto, luonnon ymmärtämisen kyky. Teorian mukaan meillä jokaisella on taitoja kaikissa näissä seitsemässä (kahdeksassa) lahjakkuuden lajissa, mutta niistä joku tai jotkut ovat yksilössä alleviivattuja ja korostuneita. Jonkin sairauden tai vamman seurauksena voimme menettää jonkin lahjakkuuden lajin muiden yhä säilyessä ennallaan tai joidenkin vahvistuessa. Esimerkiksi autistinen ihminen voi kielellisesti olla kyvytön ollessaan samaan aikaan musiikillisesti erittäin lahjakas. Kuinka paljon ympäristö ja genetiikka vaikuttavat yksilön lahjakkuuteen? Lahjakkuus ei ole kiinni sosioekonomisesta asemasta, vaan meissä kaikissa on olemassa lahjakkuutta. Ennen ajattelin, että ihminen on syntyessään tabula rasa, tyhjä taulu, joka alkaa aistein imeä itseensä ulkoisia vaikuttimia ja asenteita. Näinkin tapahtuu, mutta nykyään ajattelen, että meillä on syntyessämme genetiikassa joku, joka ohjaa lahjakkuutemme lajia.
Jokainen lapsi tarvitsee omantahtisen kasvualustan, jossa kehittyä ja kasvaa omassa tahdissaan minuuteensa. Yksilön kehityksen kannalta on ensimmäisten vuosien kasvuympäristöllä valtava merkitys. Lapsen fysiologisten perustarpeiden täyttymisen lisäksi sosiaalisiin tarpeisiin vastaaminen on tärkeää, jotta lapsen minäkuva ja tunne-elämä kehittyvät ehjiksi. Turvallisuuden tunne, rakkaus ja arvostus ovat asioita, joita jokainen lapsi on oikeutettu saamaan. Neuvoloiden ja perhetyön rooli on haastavissa perhetilanteissa ensiarvoisen tärkeää. Näihin palveluihin tulee yhteiskunnan resursoida jatkossa entistä enemmän, jotta perheissä voidaan hyvin ja lapsemme saavat kasvaa ehjiksi. Jo ihmisen pelkkä fyysinen valmistuminen kestää 20 vuotta; keskushermostomme ja aivomme eivät ole yleensä valmiit ennen tuota ikää.
Yksilönä esi- ja perusopetuksessa
Kyseenalaistan hallituksen tekemät esi-, perus- ja ammatillisen opetuksen leikkaukset. Koulutukselta leikkaaminen ei ole kenenkään etu, päinvastoin meidän tulee panostaa opetukseen ja sen kehittämiseen. Päivähoidossa ja esiopetuksessa luodaan pohjaa tuleviin kouluvuosiin. Oikeanlainen oppimisympäristö antaa lapselle aikaa kehittyä omassa tahdissaan. Yksilöllinen kehityspolku antaa onnistumisen kokemuksia, jotka motivoivat oppimaan ja tekemään lisää. Esimerkiksi Montessori metodit tukevat yksilön omatahtista kehitystä ja lahjakkuutta. Montessoripedagogiikan kansainvälinen tunnuslause onkin ”Auta minua tekemään itse”. Olkaamme kuitenkin aikuisia lapsillemme, älkäämme pitäkö heitä pienikokoisina aikuisina ja vaatiko liikaa aikuismaista omatoimisuutta liian varhaisessa kehitysvaiheessa. Kaiken oppimisen perustana on hyvän peruskäyttäytymisen taidot ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Näitä voidaan vaatia jo pienestä pitäen ja läpi elämän. Kasvatuksen parissa työskenteleviltä on osittain viety pelivälineet ohjata ja opastaa lapsia ja nuoria hyvään käytökseen. Myös joissakin perusperheissä on tämä asia hukassa.
Perusopetuksessa kehitämme yksilön yleislahjakkuutta. Oppimisympäristöllä ja -menetelmillä on valtava vaikutus siihen, mitä voi oppia. Ensimmäisillä luokilla korostuu kunkin yksilön erilaiset tarpeet ja kehityksen vaiheissa on suuriakin vaihteluja. Opettajien nykyiset resurssit eivät ole riittävät opetuksen eriyttämiseen. Jokaisen yksilön omaa lahjakkuutta pitäisi voida kehittää, joskus jopa yleislahjakkuuden kustannuksella. Esimerkiksi lapsen, jolla on selkeä musiikillinen lahjakkuus, tulisi saada tukea ja mahdollisuuksia oman erityislahjakkuutensa kehittämiseen myös koulussa. Perheillä on suuri merkitys koulun ulkopuolella lapsen lahjakkuuden kehitysaskelten ottamisessa.
Nuoruuden ikään kuuluu oman minuuden hakeminen sekä murrosiän henkiset ja fyysiset kasvukivut. Tässä tunnemyllerryksessä yläluokilla käytettävien erilaisten ja vaihtelevien opetusmenetelmien merkitys kasvaa. Yksilön saadessa omaa oppimistaan tukevaa opetusta, voitaisiin monta myöhempää ongelmaa välttää. Perusopetuksessa erilaisten opetuskeinojen käyttö on viime vuosina onneksi lisääntynyt ja tätä kehitystä täytyy tukea. Esimerkiksi JOPO eli joustavan perusopetuksen toimintamalli, jossa korostuvat toiminnallisuus, erilaisten oppimisympäristöjen käyttö ja työssäoppiminen, on toimintaa, jota täytyy tukea. JOPO-toiminnalla kehitetään perusopetukseen yksilöllisiä, oppilaiden erilaiset tarpeet huomioivia toimintatapoja ja opetusmenetelmiä.
Myös yksilön tapa oppia vaikuttaa koulumenestykseen. Se poika, joka rassaa mopoaan täydellisesti, vaikka silmät kiinni, ei ole tyhmä tai laiska, jos ei ymmärrä Pythagoraan lausetta. Hän on todennäköisesti kinesteettinen oppija, jonka vahvin oppimistapa perustuu tuntohavaintoon. Samainen poika saattaa loistaa kotitalous- tai puukäsityötunnilla. Kinesteettisen oppijan oppimisympäristön täytyy tuntua mukavalta ja fiiliksen on oltava hyvä. Auditiivinen oppija kiinnittää huomiota siihen, miltä asiat kuulostavat ja hän oppii kuuntelemalla. Visuaalinen henkilö oppii näkemällä ja katselemalla. Nykyisellään perusopetus useimmiten tukee auditiivista ja visuaalista oppijaa, joille kuuntelemalla ja lukemalla oppiminen on helppoa. Kaikilla meillä on koko ajan käytössä nämä eri tavat oppia asioita, jonkun tavan kautta asiat vain menevät paremmin perille.
Ammatillinen koulutus ja työelämä
Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa tulisi kehittää ja tukea entistä enemmän oppisopimuskoulutusta. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelija saa tarvittavan määrän teoriaopetusta koululta ja oppii käytännöntaitoja työelämässä. Oppisopimus myös edistää opiskelijan myöhempää työllistymistä. Nykyinen liiallinen resurssien leikkaaminen koulutuksesta heikentää opetuksen laatua ja näin ollen myös vaikuttaa ammattiin valmistuvien osaamiseen. Koulutuksen lopputulos ei tuota kaikin ajoin työelämän tarpeita vastaavia tekijöitä. Koulujen ja yritysten välistä yhteistyötä tulee entisestään syventää ja panostaa resursseja myös yrityksille, jotta työssäoppimisprosesseja voitaisiin kehittää.
Koulutuksesta on harvoin haittaa kenellekään, päinvastoin yksilön kannalta koulutus lisää hyvinvointia ja etenkin ammatillinen koulutus vie ihmistä eteenpäin. Koulutus muokkaa ihmisen tietoja, taitoja ja arvoja. Työelämässä pärjätäkseen yksilön oma motivaatio ja asenne ratkaisevat, koulutustason ohella. Työntekijältä vaaditaan ongelmanratkaisukykyä, oma-aloitteisuutta sekä tilannetajua ja taitoa hoksata työssä vaadittavat asiat. Oppimmeko näitä taitoja riittävästi nykyisessä peruskoulussa ja ammatillisessa koulutuksessa?
”Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella, innokkuutta oppia, halua kasvaa ja joustavuutta muuttua.”
— BJ Gallagher